ARVOKKAITA PERINTEITÄ

HAVUNE OY:N TARINA

Vartuin lähellä luontoa Kalajoella, missä pihoja ympäröivät peltomaisemat ja havumetsät. Naapurustossamme asui toinen toistaan taitavampia pohjalaisia käsityöläisiä. Nuoresta saakka puutyöt ovat olleet minulle tärkeä harrastus. Olen aina kokenut tarvetta luoda mielessäni kytevät ajatukset milloin piirroksiksi, valokuviksi tai käsin tunnusteltavien puukalusteiden muotoon.

Visuaaliset yksityiskohdat ja tarkka työnjälki palkitsevat minua työssäni yhä, mutta lieneekö se mikään ihme. Kulkeehan Sauvulan suvussa vahva käsityöläisperinne. Isoisoisäni oli taitava huonekalujen, Käsityöesineiden ja viulujen valmistaja. Puutyöt olivat tavallinen ajanviete myös oman isäni kanssa.


Hikipisarat ja tuoreet koivulastut lentelivät kuumassa kesähelteessä ollessamme isäni kanssa puutöissä Sauvulan metsissä. Tukki nostettiin sahauskoneen telineeseen ja saha ajoi sen läpi. Valmis lankku vietiin muiden kanssa yhteen nippuun. Ansaittu kahvitauko pidettiin sekin puupinoon nojaten. Myöhemmin verstaalla samoista lankuista nikkaroitiin kalusteita.


Elävä puu on helposti työstettävä materiaali, mutta tuo vastaan myös mielenkiintoisia haasteita, joiden ratkaisusta nautin. Yrityksen perustaminen on seurausta mielessäni kypsyneille ideoille omasta kalustemallistosta. Vuonna 2019 oli aika ilmoittaa Havune Oy kaupparekisteriin. Havusen kautta oman historiani juurevat kädentaidot pysyvät Sauvuloiden otteessa vielä tänäkin päivänä. Vaikka perinteet ovat minulle tärkeitä, tarkkailen uteliaasti kuluvan ajan sisustustrendejä. Mielestäni Havusen kalusteissa saa olla myös häivähdys oman aikakauden ja -kodin tuntua.

 

Joonas Sauvula 

Puuseppä

Havune Oy perustaja

 

Sinun kotisi tarina

Niin uniikit ruokapöydät, lipastot, aamiaiskaapit, tv-tasot kuin sängynrungotkin valmistuvat massiivipuusta verstaallamme – myös mittatilaustöinä.

Havune oy

Päivärinteentie 4, 34110 Lakiala

 

040 7302465

joonas@havune.fi

Y 2986533-1